Filppulan tila

Kaunista ja maistuvaa omasta maasta!

Sukutilamme peruskivi muurattiin jo 1830-luvulla. Noista kaukaisista ajoista lähtien olemme vaalineet kotimaista viljelytaitoa ja suomalaista luontoa – pellolla, puutarhassa ja metsämailla! 

Tutustu tilaamme »

Viljelyä pellolla & puutarhassa

Filppulan tila | Kiukainen-Eura


Tilamme toiminta on kehittynyt nykyiselleen vuosisatojen ja -kymmenten kuluessa. Tänä päivänä olemme keskittyneet kesäkukkien ja hyötytaimien kasvihuoneviljelyyn, kauran peltokasvatukseen ja tuoreherneiden sopimusviljelyyn. Asiakkaitamme ovat kotipuutarhurien lisäksi muun muassa elintarvikeyritykset ja julkiset toimijat.


Tavoitteenamme on luoda puutarhallamme jälkipolville jotain kaunista ja kestävää. Työmme tärkeimmät ohjenuorat ovat ympäristöystävällisyys ja mahdollisimman hyvälaatuisten tuotteiden tuottaminen. Panostamme vahvasti myös kehittämiseen: täydennämme valikoimaamme uutuuksilla ja hyödynnämme viljelyssä viimeisimpiä teknologioita.


Puutarhamyymälämme palvelee keväällä ja alkukesästä yksityisasiakkaita, yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita. Ota rohkeasti yhteyttä – kerromme mielellämme lisää tilamme muustakin toiminnasta! 

Yhteydenotto

Poimintoja tilalta & puutarhasta

Sukutila perustettu 1830-luvulla

Puutarhatuotteina kesäkukat ja hyötykasvien taimet

Muina viljelytuotteina kaura ja tuoreherne

Lisäksi polttopuiden valmistusta ja myyntiä

Löydä Filppulan Tila

Vieraile tilalla ja puutarhassa kuvien kautta

Share by: